Kysymysten keskiössä

Yhdeksi syyksi päättymässä olevan vaalikauden hallituksen toimettomuuteen tai paremminkin suoranaiseen saamattomuuteen on väitetty liian pitkää ja liian yksityiskohtaiseksi kirjoitettua hallitusohjelmaa. Niin tai näin. Spekulaatiot ovat jälkiviisastelua, jolla ei pitkälle pötkitä. Oppia sen sijaan on aina mahdollisuus ottaa.

Saatan muistaa väärin, mutta jonnekin mielen syövereihin on jäänyt muistikuva siitä, että joskus takavuosikymmenillä hallitusohjelmia moitittiin liian ylimalkaisiksi ja ympäripyöreiksi sekä ennen kaikkea lyhyiksi. Tietysti Kekkosen aikana hallituksia hajotettiin tämän tästä eikä näin ollen hallitusohjelmienkaan tarvinnut toimia koko vaalikautta, mutta kyllä arkin tai puolentoista mittaiset hallitusohjelmat silti tuntuvat varsin suppeilta. Oli miten oli. Nyt puheiden keskiössä on ollut niin kutsuttu strateginen hallitusohjelma, johon ainakin keskusta tuntuu olevan ihastunut. Mitä se pitää sisällään, se jää nähtäväksi.

Ilmeisesti kysymys kuitenkin on ainakin lyhyemmästä versiosta, kuin mitä nykyinen hallitusohjelma on. Toivon mukaan myös huomattavasti joustavammasta. Eli, että se sallii huomioitavan myös olosuhteissa tapahtuvat muutokset, eikä vaadi pään seinään takomista, kuten nykyohjelma näytti edellyttävän. No, ehkä seuraavaan hallitukseen ei tarvita yhtä montaa puoluetta kuin 2011, jolloin yksityiskohtaisella hallitusohjelmalla sitoutettiin silloinen hallituskoalitio yhteisymmärrykseen, kun luottamus muuten ei toiminut.

Toinen kysymysten keskiöön vähitellen tunkeva aihepiiri on tulevan hallituksen ministerilista. Kuten tälläkin palstalla on aiemmin tullut mainituksi, keskusta toivoo paitsi lyhyehköä strategista hallitusohjelmaa, myös lukumäärältään nykyistä huomattavasti pienempää ministerimäärää. Jos tai kun mielipidetiedustelut toteutuvat myös vaaleissa, se tarkoittaa, että Juha Sipilästä olisi tulossa pääministeri. Kun ministereiden lukumääräksi Kepu on kaavaillut 12 – 13 ja tiedetään, että eduskuntaan on pyrkimässä iso joukko kohtalaisen koviakin nimiä muinaisesta kepulaisesta mammuttien vahakabinetista, alkaa mielikuvitus saada ilmaa siipiensä alle. Entiset keskustan puheenjohtajat Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen ovat ehkä kovimpia nimiä tulevassa mahdollisessa ministerilistassa. Olli Rehn on luonnollisesti kova luu hänkin. Unohtaa ei voi tietenkään sellaisia konkareita kun Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen tai Sirkka-Liisa Anttila. Eli siinä tulevia mahdollisia tai jopa todennäköisiä kepulaisministereitä. Toki joku joukosta saatetaan nimetä myös eduskunnan puhemiehistöön, mutta potentiaalisimmat nimet siinä kuitenkin tulivat luetelluksi. Aivan toinen asia on se, kumpi vetää pidemmän korren, Olli Rehn tai Paavo Väyrynen, jos kissanhännänvetoa syntyy vaikka ulkoministerin salkusta tai silloin, jos demarit ovat sohimassa paikalle omaa miestään eli Erkki Tuomiojaa.