Sanokaa mitä sanotte

Joskus takavuosina, kun suomalaisia olutmerkkejä oli markkinoilla sen verran useita, että niitä riitti ihan kilpailutilanteeksi asti, kerrottiin tarinaa, jonka totuuspohjaa ei ole varmistettu ja saattaa olla niin sanottua urbaanilegendaa. Se kuitenkin kertoo huomionarvoisen havainnon kekseliäästä oivalluksesta, jota hyödynnettiin, kun oikeat ihmiset sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Noihin aikoihin Sinebrykoffin panimo mainosti omia oluttuotteitaan sloganilla: ”Sanokaa vaan reilusti Koff”. Tarina kertoo, että mainoskyltti teksteineen oli asennettu korkealle, erään helsinkiläisen kerrostalon päätyseinään.

Mutta eipä ollut huono kilpailijankaan oivallus. Kerrotaan, että eräs Lahdessa sijainneen Mallasjuoman panimon pr-henkilö oli nähnyt tuon Sinebrykoffin mainoksen helsinkiläiskerrostalon seinällä ja oitis tilannut mainostoimistolta oman versionsa, joka sitten hinattiin saman kerrostalon päätyyn, Koffin mainoksen viereen. Siinä luki teksti: ”Sanokaa mitä sanotte, mutta ei oo Lahden voittanutta”. Kuten todettu, en tunne anekdootin todenperäisyyttä, mutta tarina ja siihen sisältyvä oivallus olivat hyviä. Se osoittaa, että ”Sanokaa mitä sanotte” – ilmaisulla voi tehdä tyhjäksi hyvän tai lähes minkä tahansa perustellun ja argumentoidun todistelun. Ja jos, tai kun sitten käy niin, että joutuu itse nokatusten sanomistensa kanssa, joka kyseenalaistetaan mainituin perustein, niin mikä auttaa, nöyrästi on myönnettävä virheensä. Mitä tällä sitten on tekemistä seuraavan kanssa? Ei mitään, paitsi kömpelö aasinsilta.

Sattui näet niin, että eräs ilmeisen hyvämuistinen lukijani otti yhteyttä. Hänellä kaiketi oli tarkoituksena mitätöidä palstanpitäjän mielipide toteamalla, että ”sanoit mitä sanoit, kun arvostelit unelmahöttöä, jolla Jutta Urpilainen lähti luotsaamaan aikoinaan demareita. Mutta myönnettävä kai Piruparankin on, että Urpilainen on koko ajan vaan parantanut tahtia”. Myönnettävä on – toki, mutta samalla myös puolustauduttava, että mistään unelmahötöstä ei ole näkyvissä enää jälkeäkään.

Aika kaukana unelmahötöstä on sekin, että Urpilaisessa jotkut ovat näkevinään uuden eurooppalaisen ”Rautarouvan”, jonka manttelia tämän harteille on kovasti pyritty asettelemaan. Oli miten oli, Suomea on – koko sen EU-jäsenyyden ajan – pidetty kaikin tavoin unionin mallioppilaana. Siksi omien, muista poikkeavien vaatimusten esittäminen lienee tullut monille melkoisena yllätyksenä. Eikä vähiten Urpilaisen suomalaisille vastustajille, jotka kaikin tavoin ovat pyrkineet väitteillään vähättelemään ja jopa mitätöimään Suomen valtiovarainministerin tekemää työtä. Mutta niinhän se on, että sanokoot mitä sanovat. Ja vaikka kapuloiden tökkijöitä rattaisiin riittää, eivät heidänkään keinonsa kovin kummoisia näytä olevan.