Kulttuurieroja

Sattuneesta syystä tämän kirjoittajalla on viime vuosien aikana ollut tilaisuus seurata elämää, kulttuuria ja tapoja, joita noudatetaan sellaisessa arabikulttuurissa, jota Dubai edustaa ja vertailla niitä vastaavaan länsimaiseen ja erityisesti suomalaiseen elämänmuotoon.

  Kulttuurieroja löytyy monista asioista ja vaikka takaraivossa pieni piru houkuttelee kirjoittamaan siitä mitä mieltä ylle merkitty on Jussi Halla-ahosta ja hänen islamilaisesta uskonrauhan rikkomisesta langetetusta sakkotuomiosta, tyydyn tällä kertaa pysyttelemään huomattavasti turvallisemmilla vesillä ja kirjoitan muutaman rivin dubailaisesta koulusta ja sen eroista suomalaiseen kouluun.  

  Maassa maan tavalla, on nyrkkisääntö, jota myös suomalaisten on noudatettava, asuessaan ja eläessään ulkomailla. Kuten suomalainen, myös dubailainen lainsäädäntö edellyttää, että lasten on aloitettava koulunkäynti tietyn ikäisenä. Vaikka Suomessa jo vuosia on ollut esikoulujärjestelmä, niin ymmärtääkseni virallinen oppivelvollisuus alkaa vasta 7-vuotiaana. Kun kulttuurieroista puhutaan, niin Dubaissa tyttärentyttäreni aloitti koulun sikäläisen lainsäädännön mukaan runsas viikko sitten. Hän on neljävuotias.

  Vaikka asioita mitä ilmeisimmin opitaan tuossa iässä leikin varjolla – myös dubailaisessa koulussa, ihan oikeasta koulusta on kysymys. Oppilailta edellytetään koulupuvut. Tytöillä asuun kuuluu valkoinen paita (jonka rintamuksessa koulun vaakuna) ja valkoiset polvisukat sekä sininen puolihame ja mustat remmikengät. Myös koulun vaakunalla varustettu sininen lippis kuuluu kokonaisuuteen. Ekaluokkalaisten ei tarvitse pitää koulun solmiota, mutta jo ensi vuonna myös se tulee kuulumaan koulupukukokonaisuuteen.

  En tiedä, miten pitkiä ovat koulupäivät esimerkiksi suomalaisilla esikoululaisilla, jotka siis ovat kaiketi kutakuinkin kuuden vuoden ikäisiä.  Dubailainen koulupäivä kuitenkin alkaa aamulla klo 7.30 ja päättyy iltapäivällä klo 14.40. Eli lähes 36 viikkotuntia. Kun vielä kerron, että luokassa on 22 oppilasta, joiden opetuksesta vastaa yksi opettaja ja yksi avustaja, niin homma pääpiirteittäin alkaa olla paketissa.

  Edellä kerrotun perusteella voivat ne, jotka ovat perehtyneet lasten oppimisprosesseihin eri-ikäisinä, ovat luokkakokojen suuruudesta jotain mieltä ja ennen kaikkea ymmärtävät jotain koulupäivän pituudesta 4-vuotiailla, pohtia mihin maailma on menossa.

   Vaikka en tässä vaiheessa tiedä, kuinka monta kansallisuutta tuohon 22 oppilaaseen sisältyy, niin mikäli suhde on lainkaan samanlainen kuin koulua edeltävässä tarhassa, myös oppilaiden monikulttuurisuus ja myös moniuskonnollisuus on taattu.