Kansallinen ikoni

Viime päivät tasavallan uutismarkkinoita on hallinnut Nokia, Nokia ja vielä kerran Nokia. Valtakunnan päälehdet ja hieman vaatimattomammatkin aviisit ovat kirjoittaneet Nokiasta ja sen johtajavaihdoksista sivukaupalla. Osittain asian tietysti ymmärtää. Onhan Nokia suurinta ja mahtavinta, mitä suomalaisessa yritysmaailmassa on tapahtunut koskaan ja Nokian muodostumista kansalliseksi ikoniksi ei tarvitse ihmetellä. Päinvastoin! Siinä olisi kummeksumisen paikka, ellei näin olisi käynyt.

Myönnän, että itse en ole vaivautunut lukemaan kuin pienen osan viime aikojen Nokia-uutisista. Mutta jo senkin perusteella näyttäisi siltä, että suurin huoli, suomalaisittain asiaa tarkastellen, on syntymässä yhtiön johdon siirtymisestä yhä enenevässä määrin ulkomaisiin käsiin. Siitä kun uskotaan seuraavan lähes automaattisesti uhkakuvia tai peräti kauhuskenaarioita, jotka tarkoittaisivat yhtiön pääkonttorin siirtymistä pois synnyinsijoiltaan. Eri tahoilta tosin vakuutellaan, että sellaisia suunnitelmia – ei ainakaan lähitulevaisuudessa – ole, mutta vakuuttelut eivät vaan tunnu uppoavan suomalaisiin. Tässäkin lienee vanha viisaus ” toivo parasta, mutta varaudu pahimpaan” paikallaan.

Voin lainkaan häpeilemättä todeta, että yhtä ainoaa Nokian (tai minkään muun yhtiön) osaketta omistamattomana, oma päivittäinen Nokia-tietouteni on muodostunut jo pitkään eri tv-yhtiöiden talousuutisten yhteydessä esitetyistä, osakkeiden prosenttimääräisistä hintojen nousuista taikka laskuista. En muista tavanneeni yhtään ihmistä, joka ei olisi pitänyt noita tv-ruudun alalaidassa juoksevia plussia ja miinuksia lähinnä turhanaikaisina ja vielä harvemmassa ovat ne, jotka noista tiedoista olisivat tulleet hullua hurskaammaksi.

Tunnustan, että tällainen, yli kuusikymppinen ukonrähjä käyttää omaa Nokiaansa pääasiassa sen alkuperäisessä tarkoituksessa eli puhelimena. Lähettelen tarvittaessa muutaman tekstiviestin kuukaudessa ja olen pari kertaa kokeillut, että puhelimeen rakennettu kamera toimii. Jos joku lahjoittaisi Piruparalle jonkinlaisen, nykyisin kai älypuhelimeksi kutsutun vempaimen, tuskin ottaisin sitä edes ilmaiseksi. Puhumattakaan, että jonottaisin jotain uutta mallia jopa päiväkausia ja maksaisin siitä itseni kipeäksi. Siksi onkin vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta ymmärtää, että vielä muutama vuosi sitten maailman mahtavimman matkapuhelinyhtiön tulevaisuus on sen varassa, kuinka paljon ja miten monenlaista turhuutta, insinöörit kykenevät rakentamaan yhden kännykän sisuksiin. On siinä yhdelle suomalaiskansalliselle ikonille leiviskää, ellei peräti kutsumustehtävää hoidettavana.