Kehitysmaatasoa!

Jos – tai siis kun – miltä tahansa suomalaiselta elämänalalta tai -alueelta arvio on otsikonkaltainen, sanomattakin pitäisi olla selvää, että jossain tulisi kellojen soida. Sen verran tylystä tykityksestä on kysymys kun maassa, joka elvistelee huipputeknologiaosaamisellaan ja sen hyödyntämisellä, perusasiat ovat suorastaan hunningolla..

Arvio kehitysmaatasosta on, kuten arvata saattaa, annettu suomalaisesta sähkönjakelujärjestelmästä ja ennen kaikkea siitä, kuinka tuo kyseinen järjestelmä on rakennettu sietämään luonnossa tapahtuvia, sinänsä täysin normaaleiksi laskettavia säävaihteluita. Lapsikin tietää, että aika ajoin ja etenkin syksyisin Suomessa vallitseviin sääolosuhteisiin kuuluu normaaleina ilmiöinä kovia, jopa myrskyisiin lukemiin nousevia tuulia. Kyllä järjestelmä on rakennettava perusrakenteiltaan sellaiseksi, että se kestää, vaikka samankaltaisia tuuli-ilmiöitä sattuisi esiintymään vielä joulunpyhinä tai minä muuna vuodenaikana tahansa.

Kun sähkönjakelujärjestelmän sietokyky kutakuinkin normaaleiksi laskettavia säätilan vaihteluja vastaan on kehitysmaatasoa, vikojen korjaaminen ja niiden vaatima aika on – jos mahdollista – vieläkin kehnommalla tolalla. On kaiken arvostelun alapuolella, että nyky-yhteiskunnassa, missä likimain kaikki yhteiskunnassa tapahtuva toiminta perustuu sähköisen infrastruktuurin olemassaololle, ihmiset joutuvat päivä- tai ehkä jopa viikkokausia olemaan kokonaan ilman sähköä.

Kaikki tietävät ja ovat kukkarossaan kokeneet, että suomalainen sähkönkuluttaja maksaa kalliin hinnan käyttämästään sähköstä. Hintaa lisäävät vielä huomattavasti elektronien liikkeestä eli sähkön piuhoja pitkin kulkemisesta aiheutuvat niin kutsutut sähkön siirtomaksut, jotka arkijärjellä ilmaistuna tarkoittavat sähkön rahtimaksuja ja jotka sivumennen sanoen ovat veroineen kalliimpia kuin sähkö itse. Olisi täysin aiheellista odottaa, että noillekin maksuille olisi mahdollista saada aikaiseksi jonkin asteista vastinetta. Sellaista kutsutaan niin sanotuissa vastuullisissa piireissä kuluttajasuojaksi.

Se sijaan näyttää siltä, että suomalaisessa sähkönjakelujärjestelmässä on keskitytty ensisijaisesti voiton maksimointiin ja sen jakamiseen asianomaisille sen sijaan, että järjestelmää olisi kehitetty – vaikkapa maakaapelointia lisäämällä – kestämään järjestelmään kohdistuvia luonnon aiheuttamia paineita. Kun on seurannut päiväkausia kestävää, aiheesta tapahtunutta uutisointia, näin sähkön kuluttajan näkökulmasta näyttää siltä, että sähköistä infrastruktuuria korjataan ja järjestelmää uusitaan vain ja ainoastaan silloin, kun se eri etunimillä ristittyjen myrskytuhojen jäljiltä on välttämätöntä.