Tiedon ”väärti”

Suomen kielessä on murrepohjaisia sanontoja ja lausahduksia, joista jokainen tietää mitä sillä tarkoitetaan, mutta joille äkkiseltään on vaikea keksiä mitään korvaavaa synonyymiä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa sanapari ”summan mutikka” tai otsikkoon – sananlaskusta, ”Luulo ei ole tiedon väärti” – napattu sana ”väärti”. Nykyteknologia on mainio apuväline. Googlesta löytyy vastaus moneen asiaan ja sanalle ”väärti” löytyi vastine ilman sen suurempaa vaivannäköä.

Muistan jostain joskus lukeneeni, että ei tarvitse mennä kovinkaan kauaksi ajassa taaksepäin, kun tilanne oli sellainen, että kaikki maailmassa oleva tieto olisi – ainakin teoriassa – voinut olla yhden ihmisen hallittavissa. Niistä ajoista olemassa olevan tiedon määrä on moninkertaistunut ja sen hallitseminen vaatii luonnollisesti muita välineitä, kuin pelkän ihmismuistin. Ja välineitä tiedon säilyttämiseen, etsimiseen, hallitsemiseen, erittelyyn, jäsentelyyn jne. löytyy. Mutta antaako se oikeuden jättää ihmisen oman aivokapasiteetin kesannolle.

Jokunen vuosi sitten palautin kirjastosta lainaamiani kirjoja muutaman päivän myöhässä. Nuori – ehkä yläasteikäinen – neito oli kirjastossa kesätöissä. Hyvin helposti hän näki tietokoneeltaan, että kirjat olivat myöhässä ja sen, että sakko myöhästymisestä oli 2,70 euroa. Kun annoin hänelle 3 euroa, tulikin ongelma. Hän otti kännykkänsä ja napautti – toki varsin kätevästi – laskimen esiin ja laski, että hänen on annettava 30 senttiä rahasta takaisin.

Äskettäin kerrottiin erään lukio-opetuksen uudistamista tutkineen työryhmän esityksestä. Ymmärtääkseni kaksi kolmesta ehdotuksesta sisälsi varsin radikaaleja muutosesityksiä. Niiden mukaan lukiolaisilla ei olisi yhtään pakollista kurssia reaaliaineita kuten historiaa, biologiaa, maantiedettä, yhteiskuntaoppia, kemiaa tai fysiikkaa. Melkoisia muutoksia, jos työryhmän esitykset mainitunkaltaisina menevät läpi.

Tietysti – kuten todettu – tietoa on paljon, eikä sitä kaikkea yksi ihminen kykene hallitsemaan ja tiedon hankkimiseen tarvittavat välineet kulkevat nykyisin älypuhelimina ja vastaavina ihmisten mukana minne tahansa. Mutta ei se silti tee esimerkiksi historiaa, biologiaa tai yhteiskuntaoppia vähemmän tärkeiksi ja merkityksettömiksi oppiaineiksi. Kun lukion tehtävä on ensisijaisesti antaa yleissivistävää opetusta, johon edellä mainitut oppiaineetkin mitä suurimmassa määrin kuuluvat, tuntuu erittäin oudolta, että karsintaa tapahtuu juuri noiden keskeisten aineiden piirissä.

Itselläni jonkinlaisena ohjenuorana on aina ollut motto: ”Lue enemmän – luulet vähemmän”. Se on aika hyvä ohje vieläkin, sanovat erilaiset työryhmät mitä tahansa.

Ai niin, se alussa mainittu sana “väärti” kyseisessä yhteydessä tarkoitta, että “luulo ei ole tiedon arvoinen”.