Otsikon summa on Suomen osuus euro-maiden 80 000 000 000 euron Kreikan tukemiseen tarkoitetusta lainapaketista, joka tulee maksettavaksi, mikäli kaikki euro-maat paketin hyväksyvät. Summat ovat todella valtavia ja siksi niitä pitääkin verrata johonkin konkreettiseen. Kun suomalaiset puhuvat suurista rahoista, he puhuvat usein lottovoitosta. Yksinkertaisen laskutoimituksen ja pienten pyöristysten jälkeen, voidaan todeta, että Suomelta edellytetty Kreikan hätätila-laina vastaa yhteensä noin 1 450 lauantain eli noin 28 vuoden yhteenlaskettuja – niin sanottuja ”tavallisia” – lottopotteja.   Ajatus lienee se, että Suomi itse ottaa lainaa pienemmällä korolla, jota rahaa se sitten lainaa edelleen Kreikalle. Perii siitä suuremman koron, josta seuraa, että itse asiassa kysymys on yksinkertaisesta liiketoimesta. Ostaa halvalla ja myy kalliilla. Mutta, mutta… Vaikka…

Tasavallan korkein ulkopoliittinen johto kokoontui viime viikolla pohtimaan suomalaisen ulkopolitiikan, yhtä ehkä “kaikkien aikojen vaikeimmista” ongelmista. Tuon erittäin pulmallisen ja vaikeasti ratkaistavan probleeman muodostaa lautasten lukumäärä, joka katetaan suomalaisille Euroopan unionin huippukokouksissa. Eli, varsinainen ongelma on siinä, kuka Suomea näissä mainituissa tilanteissa on oikeutettu edustamaan.   Otsikossa mainitussa lautasfarssissa kysymys on Suomen perustuslain tulkinnasta. Vaikeudet ovat jatkuneet koko sen ajan, kun Suomi on ollut EU:n jäsen. Presidentti Ahtisaari otti aikoinaan käyttöön järjestelmän, jonka mukaan presidentti arvioi kokouskohtaisesti, onko huippukokouksen agendalla sellaisia – selvästi ulkopolitiikan osa-alueeseen kuuluvisa kysymyksiä – jotka voi katsoa kuuluvaksi presidentin toimivaltaan ja näin edellyttää tämän läsnäoloa. Ja mikäli muistan, Ahtisaari ei ainakaan ihan jokaiseen huippukokoukseen katsonut olevansa…

Kun EU-asioitakin tulee jonkinasteisella mielenkiinnolla seurattua, olen ollut havaitsevinani, että Suomessa Euroopan unionin kulloinenkin puheenjohtajuus, ei ainakaan tiedotusvälineissä kovin paljon näy, eikä sille anneta juurikaan painoarvoa. Paitsi tietenikin silloin, kun Suomi itse on nuijan varressa. Silloin puheenjohtajamaan asemaa maalaillaan vallankäyttömahdollisuuksiltaan lähes diktatoriseksi. Kokemukset aiempien puheenjohtajakausien jälkeen osoittavat, että puheet ovat olleet tekoja ja ainakin saavutuksia suuremmat. Ehkä puheet ovatkin tarkoitettu ainoastaan ”kotijoukoille”, kulloinkin vallassa olevan hallituksen toimia pönkittämään. Suomalaisia tiedotusvälineitä seuratessa voisi olettaa, että EU:lla ei puheenjohtajaa olekaan, paitsi silloin, kun Suomi tehtävää hoitaa. Toisaalta EU:ssa asiat ovat hoidettu niin, että puheenjohtajuuden osuessa pienten maiden kohdalle, agendalla on aina pieniä asioita ja jotta tasapuolisuus ja maiden välinen tasa-arvo säilyisi, suurten…

Ilman isompia yllätyksiä, mutta hieman protestin makuisesti, sujuivat EU:n parlamenttivaalit Suomen osalta. Säädetyt 13 meppiä tuli vähemmistön toimesta valituksi. Äänestysprosentti kun Suomessa jäi hieman edellisten vaalien alle, ollen 40,4 prosenttia. Vähemmistön voimin EU:a hallitaan muutenkin, sillä koko unionin äänestysprosentti päätyi 43:een. Äänikuninkaana kukkulalla hääri odotetusti Timo Soini 130 000 äänellä, vetäen mukanaan yhteisestä vaaliliitosta myös kd:n Sari Essayahin. Protestia täydensivät ilmastomuutoksella ratsastaneet vihreät, jotka saivat kauhuskenaarioillaan säikäytettyä uurnilla käynyttä, äänioikeutettujen vähemmistöä ja siivittivät itsensä tuplaamaan meppilukunsa kahteen. Vasemmistolla kokonaisuudessaan kävi todella huonosti. Todennäköisesti ainakin osa Esko Seppäsen EU:n vastaisesta äänitestamentista kartutti Timo Soinin äänisaalista ja aiheutti vasemmistoliiton ainoan paikan menetyksen EU-parlamentissa. Sana sosiaali-, näytettäisiin Suomessa julistetun pannaan, esiintyi se sitten…

Otsikko muotoutui mielessä, kun luin valtakunnan päälehden, viime viikon perjantaina julkaisemaa gallup-tutkimusta, jossa selviteltiin erilaisiin väittämiin perustuen, ihmisten käsityksiä edessä olevista eurovaaleista ja erityisesti sitä, mitkä ovat ne syyt, miksi kansalaiset niin usein jättävät äänestämättä. Noissa väittämissä, sana minä ja siihen liittyvät yksikön possessiivisuffiksit, näyttivät esittävän erittäin keskeistä roolia. Seuraavassa muutama esimerkki: ”Minulla voi olla parempaa tekemistä, kuin äänestää eurovaleissa”. ”Minulla ei ole riittävän hyvää syytä käydä äänestämässä eurovaaleissa.” ”EU ja Euroopan parlamentti eivät kiinnosta minua”. ”Minulle tuottaa suuria vaikeuksia löytää sopivaa ehdokasta”. ”Eurovaaleissa äänestämisestä ei ole hyötyä itselleni” ”Asiat hoituvat hyvin ilman minun ääntänikin”. ”Äänelläni ei ole mitään merkitystä”. Vaikka puheena oleva gallup-tutkimus tehtiin, koskien edessä olevia eurovaaleja, Piruparka…

Kaikkea se toivottomuus teettää. Epäilin ”Urhoutta” ensin kirjoitus- tai painovirheeksi, kunnes huomasin, että veljet keskustassa ovat epätoivoisen tosissaan lähteneet todella kaukaa haetulle tielle eurovaalikampanjassaan. Ellei Kekkosen haamun kaivaminen haudastaan vetämään keskustalaista vaalityötä olisi niin naurettavaa, se saattaisi vaikuttaa lähinnä mauttomalta ja jopa kornilta. Toisaalta, ei kokoomuksen jo vuosia kestänyt työväenpuolue-parodiakaan tyylipisteitä kerää muussa, kuin naurettavuudessaan. Ehkä juuri siksi, urhouden valjastaminen kepun vaaliratsuksi Euroopan parlamenttiin, näyttäytyy kokoomuksen keksimän vitsin apinoimiselta, joka ei enää edes naurata. Takavuosina keskustan vaalikampanjassa kepu-pitoisten vaalislogaanien julistaminen oli annettu John Waynen tehtäväksi. Jos Kekkosen suuhun aiotaan – John Waynen malliin – dubata nykypäivään sopivia EU-iskulauseita, pahaa pelkään, että ajatus urhouden sävyttämästä ratsastuksesta suoraan Brysselin ytimiin, muuttuukin keskustan…

”Tyylitöntä temppua”, kertoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini harkitsevansa pyrkiessään omasta puolestaan ilmaisemaan halveksuntaansa Euroopan unionin toimintaa kohtaan, jotka toimet Soini kokee demokratian pilkkaamiseksi. ”Tyylittömällä tempulla” Soini taas tarkoittaa ryhtymistä ehdokkaaksi EU-vaaleihin, ilman minkäänlaista tarkoitusta lähteä hoitamaan varsinaista EU-parlamentaarikon tehtävää. Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo näin protestoivansa EU:n epädemokraattisena pitämäänsä menettelyä, jolla Irlanti ”pakotetaan” äänestämään uudestaan Lissabonin sopimuksesta Suomalaisittain mielenkiintoinen asetelma. Meillä kun on opittu, että politiikka on kuolemanvakava asia. Toki vakavissaan Soinikin, mitä ilmeisimmin on. Mutta Suomessa on totuttu, että politiikkaa tehdään todella tosikkomielellä. Vaaleihin mennään sitä varten, että tullaan valituksi. Jopa äänten kalastajiksi hankitut – yhteisten asioiden hoidosta vähät välittävät – julkimot, lähtevät mukaan politiikan tekoon, mikäli henkilökohtaista äänisaalista sattuu kertymään…

Irlantilaisten antaessa kansanäänestyksessään tuomionsa EU:n uusimmalle versiolle perustuslaista, jonka nykyversio tuntee nimen Lissabonin sopimus, olisi olettanut, että joku olisi EU:n piirissä vilkaissut peiliin ja kysynyt, miksi näin pääsi jälleen käymään. Hollannin ja Ranskan kansanäänestyshän kaatoi viimeksi tuon saman asiakirjan. No, syitä EU:n eliitti toki löysi. Niitä löytyi kansanäänestyksestä, jota tuo eliitti kutsuu demokratian irvikuvaksi??? On väitetty, että kansa on niin typerää, ettei se tiedä, mistä se äänestää ja siksi se äänestää väärin. Näinköhän??? EU-eliitin toimesta on uskoteltu, että irlantilaisia hämättiin Lissabonin sopimuksen vastaisilla kampanjoilla. Hämäyksen tuloksena irlantilaiset sitten hukkasivat tuon eliitin tarpeet ja tarkoitusperät. Menivät pirulaiset ja purivat heitä vuosikymmenet ruokkinutta kättä. Kun Hollanti ja Ranska siis edellisen kerran kaatoivat…

Kuin pässiä narusta, viedään suomalaisia ja muita EU-kansalaisia. Ensin puhuttiin EU:n perustuslaista, sittemmin alkoi puhe perustuslaillisesta sopimuksesta ja olikohan sitten vuorossa pelkkä perussopimus. Asia ja sisältö tuossa satoja sivuja käsittävässä asiakirjassa ovat pysyneet pääpiirteittäin kuitenkin samana. Nimeä vaan on muutettu sen verran taajaan, että sekoaa fiksumpikin. Uusin nimitys tuolle samaiselle paperiröykkiölle on Lissabonin sopimus. Virallisesti nimihirviö kuuluu: Lissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta. Pieniä muutoksia siis on tehty, mutta asiasisällöltään sopimus on sama, jonka Ranska ja Hollanti taannoin kaatoivat. Tästä uudesta versiosta ei Euroopassa ole kovin suureen ääneen huudeltu. Kauheana skenaariona kummittelee, että jotkut muutkin maat kuin Irlanti, jättäisivät sopimuksen ratifioimatta. Suomessa eduskunta hyväksyi sopimuksen…