Tämän kirjoittaja ei ole ainoa, joka vahvasti epäilee, että tämä sote-uudistus, jota on ehditty vääntää jo vuosikausia, on viime aikojen tapahtumien myötä hyvää vauhtia menossa kohti savikkoa. Eikä yksin sen takia, että niin kutsuttu aluehallintouudistus alkoi näytellä ratkaisussa niin suurta – ellei peräti – pääroolia. Ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaista terveydenhoitojärjestelmää ja sen periaatteita ollaan muuttamassa. Mikäli en aivan väärin muista, niin 1970-luvun alkupuolella väännettiin asian tiimoilta viimeksi. Silloin puhuttiin uudesta kansanterveyslaista ja sen uudistamisesta. Senkin sanottiin olevan kaikkien aikojen suurin ja perusteellisin muutos suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä tai ainakin sodan jälkeen tehdyistä uudistuksista merkittävin. Monen muun muutoksen ohella se lakkautti Suomesta kunnanlääkärijärjestelmän ja lähes jokaisen pitäjän kirkonkylään alkoi nousta terveyskeskuksia…

Sadan päivän rajapyykki tuli – kolmen ässän koplan hoidellessa valtakunnan asioita – ohitettua jo jokin aika sitten. Melkoista shokkihoitoa on kansakunta saanut osakseen. Lähes joka päivä ovat uutiset kertoneen uusista leikkaus- ja säästösuunnitelmista. Joitain hallituksen edesottamuksia on tullut käsiteltyä tällä palstalla jo aiemmin, mutta moni odottaa vielä vuoroaan. Tosiasia kuitenkin on, että palstatila ei riitä, jos asioita koskettelisi aihe kerrallaan, sillä – kuten todettu – sadan päivän aikana shokkeja on riittänyt. Tutkimattomia ovat herrain, mutta etenkin hallitusherrain tiet. Runsas sata päivää hallitusvastuuta persuporvareilta ei lupaa hyvää – edes hallitukselle itselleen. Vaikka kepu vielä porskuttaa galluplukemissa tasavallan suurimpana puolueena, oppositio on rynninyt ohi persujen ja kokoomuksenkin. Demarit marssivat kannatuslukemillaan – tosin…

Sadan päivän rajapyykki tuli – kolmen ässän koplan hoidellessa valtakunnan asioita – ohitettua jo jokin aika sitten. Melkoista shokkihoitoa on kansakunta saanut osakseen. Lähes joka päivä ovat uutiset kertoneen uusista leikkaus- ja säästösuunnitelmista. Joitain hallituksen edesottamuksia on tullut käsiteltyä tällä palstalla jo aiemmin, mutta moni odottaa vielä vuoroaan. Tosiasia kuitenkin on, että palstatila ei riitä, jos asioita koskettelisi aihe kerrallaan, sillä – kuten todettu – sadan päivän aikana shokkeja on riittänyt. Tutkimattomia ovat herrain, mutta etenkin hallitusherrain tiet. Runsas sata päivää hallitusvastuuta persuporvareilta ei lupaa hyvää – edes hallitukselle itselleen. Vaikka kepu vielä porskuttaa galluplukemissa tasavallan suurimpana puolueena, oppositio on rynninyt ohi persujen ja kokoomuksenkin. Demarit marssivat kannatuslukemillaan – tosin…

Edellistä väittämää on – vuosien takaisiin vaalirahasotkuihin viitaten – toistellut kirjassaan keskustan entinen puoluesihteeri ja itsekin vaalirahasuhmuroinnissa ryvettynyt Jarmo “Kelmi” Korhonen ja jälkimmäistä väitettä julkisuudessa pyrkinyt pontevasti torjumaan ja selittelemään ensisijaisesti kansanedustaja Ben Zyskowicz, joka toimi vuoden 2006 presidentinvaaleissa Sauli Niinistön ja kokoomuksen osalta rahoitusvastaavana. Sen verran tuore tuo Korhosen “Maan tapa” -kirja on, että se ei ole ollut tämän kirjoittajan luettavissa ja tähänastinen käsitykseni aiheesta onkin alkanut muotoutua lähes yksinomaan julkisuudessa ja muutenkin mediassa olleiden – jopa paljastuksiksi väitettyjen – tietojen pohjalta. Loppuosa näkemyksistäni on omia muistikuvia noista 2000-luvun alkuvuosien tapahtumista, joita tälläkin palstalla jossain määrin aikoinaan tuli käsiteltyä. Ensimmäinen kysymys, jonka aihe on herättänyt kuuluu: Voisiko savua olla…

Kun viime viikolla julkaistut mielipidetiedustelut kertoivat demareiden kannatuksen kasvusta ja vastaavasti perussuomalaisten suosion varsin rankasta alenemisesta, se tuskin oli kenellekään kovin suuri yllätys. Persujen tähän asti kestänyt hallitustaival ei mitään muuta antanut odottaakaan. Toisaalta, ei pidä demareidenkaan revetä riemusta. Heidän kannatuksen kasvunsa kun varsin vähän perustuu itse hankittuihin ansioihin tai omalla toiminnalla osoitettuun paremmuuteen muihin puolueisiin nähden. Totta toki on se, että eivät gallup-tulokset yleensäkään erottele, johtuuko kannatuksen kasvu omista fiksuista toimista, vai toisten totaalisesta hölmöilyistä. Tällä kertaa näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että demarit korjasivat sadon persujen takinkääntöseremonioiden seurauksista. Totta on myös se, että harvemmin hallituksessa istuvat puolueet kykenevät kannatustaan kasvattamaan ja oppositio on se paikka, missä kannatuslukemat yleensä nousevat,…

Joku tuntuu takovan päätään seinään. Onko se tasavallan hallitus, vai onko se ammattiyhdistysliike. Siitä ollaan epäilyksettä eri mieltä. Ay-liikettä arvosteltiin pääministeri Juha Sipilän yhteiskuntasopimuksen hylkäämisestä, mutta yhtään rakentavammin ei ole suhtautunut Sipiläkään, joka ei halua neuvotella ay-ihmisten kanssa, ellei neuvottelun lopputulos ole ennakkoon sovittu. Tätä kirjoitettaessa, uutiset ovat juuri kertoneet, että SAK – puheenjohtajansa Lauri Lylyn suulla – on tarjonnut vaihtoehtoa hallituksen pakkolainsäädännöllä kaavailemien työelämän heikennysten tilalle. Mikäli ymmärsin, tuo tarjous on pitänyt sisällään ainakin seuraavan sopimuskierrokseen sisältyvät ensi syksyn maltilliset palkkaratkaisut, ilmeisesti aina vuoteen 2019 asti. Se ei ole mikään kevyt vastaantulo ja ellei hallituksella ja sen edustamalla EK :lla ole valmiutta tai edes pelisilmää sen vertaa, että tarttuu…

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, ainakin Björn Wahlroosin (ja varmaan monien muidenkin) tulkinta yritysten yhteiskuntavastuusta löytyy osakeyhtiölaista, jossa todetaan, että “yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”. Ja jos lisään vielä oman henkilökohtaisen, ehkä hieman piikittelevänkin näkemykseni, kysymys on nimenomaan kyseisen voiton maksimoinnista. Toki muitakin tulkintoja saattaa löytyä, mutta tuskin kuitenkaan mainittujen osakkeenomistajien piirissä. Olen yrittänyt pohtia, mikä on se mekanismi, joka muuttaa tasavallan hallituksen leikkauspolitiikan uusiksi työpaikoiksi. Niinhän kolmen ässän kopla kansalaisille uskottelee. Kuuntelin viikonloppuna eli lauantaina Ylen Ykkösaamussa haastateltavana ollutta Erkki Liikasta. Hänen retoriikkansa on yleensä sen verran selväpiirteistä. että kuullun ymmärtämisessä ei ole ongelmia. Hän sivusi haastattelussa samaa aihepiiriä ja totesi kutakuinkin niin, että ne yrittäjät, jotka tarttuvat…

Otsikko viittaa luonnollisesti pääministeri Juha Sipilän keskiviikko-iltana pitämään televisio- ja radiopuheeseen, joka oli suunnattu suoraan kansalaisille, vaikka kaukana ei ollut ajatus, että Sipilä varsin majesteetillisella esiintymisellään tavoittelikin alamaistensa huomiota, ellei peräti suosiota. Sipilän ulostulo oli yllätyksellinen ja vaikka Kekkonen aikoinaan joskus selitteli Neuvostoliiton matkojaan ja niiden seuraamuksia vastaavilla keinoilla, pääministerit eivät moiseen ole Suomessa yleensä turvautuneet. Mutta ei Sipiläkään silti ensimmäinen pääministeri ollut, jonka suhtautuminen kansalaisiin eli valitsijoihinsa on ollut kuin kuninkaan alamaisiinsa. Muiden muassa Paavo Lipposella oli aikoinaan samantyylisiä elkeitä. Asiasisällöltään Sipilän puhe ei antanut mitään uutta. Vanhan toistoa, mistään tuoreista avauksista puhumattakaan. Hän toisti kutakuinkin kaikki ne samat asiat, joita viime ajat on setvitty kaikissa valtakunnan medioissa kyllästymiseen…