Pääministeri Juha Sipilä hehkutti työmarkkinajärjestöjen aikaansaamaa sopimusta ja sanoi viettävänsä parasta päiväänsä pääministerinä. Hyvä niin. Tai sitten ei. Hieman pakkopullan makua tilanne kuitenkin sisältää. Sen verran nihkeää sopimuksen neuvotteleminen oli, että vaadittiin yli kymmenen kuukautta ja viisi erillistä yritystä, ennen kun lopputulos syntyi ja mikäli kehon kieltä haluaisi tulkita, ihan kaikkien hallituspuolueiden edustajat eivät tiedotustilaisuudessa olleet aivan yhtä riemuissaan kun Sipilä. Eräiden muidenkin viitteiden perusteella voisi sanoa, että ainakaan kokoomuksen piiriin ei Sipilän riemu täysin yltänyt. Joka tavallaan oli ymmärrettävääkin, sillä koko yhteiskuntasopimuksen nimeä alunperin kantava hankehan on profiloitunut nimenomaan pääministerin itsensä läpi runnaamaksi projektiksi. Kun pohdin tämänkertaisen mielipidekirjoitukseni otsikkoa, mietin, että onkohan Sipilän riemu ennenaikaista. Toivoa tietenkin sopii, että…

En tiedä, mikä on nykyisin tapana, mutta tämän kirjoittajalla on tallessa vihkonen jostain kansakoulun alaluokilta, jossa sen aikaiset opettajat ovat syksyisin ja keväisin suorittaneet niin kutsutun väliarvostelun. Ilmeisesti muistuttaakseen ennen joulu- ja kevättodistusten jakoa niistä aineista joiden opiskeluun olisi tullut kiinnittää erityistä huomiota. Viime aikoina eräät muutkin tahot ovat intoutuneet väliarvosteluiden tekoon ja Piruparan silmään on sattunut ainakin Helsingin Sanomien politiikan toimituksen antama välitodistus Sipilän hallitukselle. Samoin SDP:n puoluevaltuustolta on kyselty hallituksen arvosanoja. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä ja niin pitänee Piruparankin todeta erään pikkusontiaisen tapaan, että: Minä myös. Yksittäisiä ministereitä voi luonnollisesti laittaa toimiensa ja aikaansaannostensa kautta paremmuusjärjestykseen, mutta toki myös asiasisältö ja kuinka eri tilanteissa on toimittu…

Vitsejä maailmassa riittää – hyviä ja huonoja. Kertojasta itsestäänkin on luonnollisesti kiinni se, onko lopputulos se, mitä hän tarinaltaan toivoo. On tietysti myös asioita, joista ei ole kovin hienotunteista tai korrektia laskea leikkiä saati vääntää vitsiä. Vaikka tarkoitukseni ei tässä tilanteessa ole ryhtyä vitsinkertojaksi, en malta olla muistelematta vanhaa tarinaa, joka päättyi siihen, kun herrat John F. Kennedy ja Nikita Hruštšov pilven reunalla lueskelivat pyhältä Pietarilta saamiaan päivän lehtiä saadakseen tietoa, kuinka maailma makaa. Jopa Kennedy hämmästyi, kun Neuvostoliitosta – maailman toisesta suurvallasta – ei löytynyt ainoatakaan uutista, kunnes silmiin sattui pieni yhden palstan juttu, joka oli otsikoitu: “Rajakahakat jatkuvat Suomen ja Kiinan rajalla”. Tuonkaltaisia juttuja saatettiin kertoa silloin, kun…

Eipä ole kovin pitkä aika kulunut marraskuusta, kun pääministeri Juha Sipilä uhosi – vai peräti uhkasi – lähteä kuntoilemaan ja kävelemään tasavallan presidentin juttusille taskussaan hallituksensa eronpyyntö. Uho ja/tai uhkailu koski nyt jo lähes ikuisuuskysymykseksi noussutta soteratkaisua, johon jopa Sipilällä taisi usko jossain vaiheessa horjua. Olen tällä palstallani kirjoittanut vuosien kuluessa useamman kerran tuosta surullisen kuuluisasta sotesotkusta, ja aikojen saatossa siihen jopa pyrkinyt hieman perehtymään siinä määrin, kun se julkisen median välityksellä on ollut mahdollista. Miksikään asiantuntijaksi ei niillä eväillä tietenkään ole ollut mahdollista kehittyä, mutta jonkinlaista näppituntumaa ehkä on Piruparankin korvien väliin aiheesta tarttunut. Viimeisin erimielisyys, joka siis kirvoitti pääministerinkin uhkailemaan kävelymatkalle lähdöllä presidentin luo, koski kaiketi niin kutsuttujen…

Siinä ei liene mitään outoa tai ainakaan uutta, että poliitikkojen puheista tai edes kirjoituksista ei hyvällä tahdollakaan saa aina selvää. Olen joskus pohtinut, onko se heillä edes tarkoitus. Piiloutuminen kapulakielen koukeroiden ja munkkilatinan kiemuroiden suojaverhon taakse poliitikko saattaa salata omaa osaamattomuuttaan tai peittää tietämättömyyttään. Viime aikoina on ihan kyllästymiseen asti keskusteltu – ellei suorastaan kiistelty – eri intressipiireissä siitä, kenen näkemyksiä ja kannanottoja tasavallan presidentti Sauli Niinistö myötäili puhuessaan valtiopäivien avajaisissa. Ainakin kuullun ymmärtämisessä on ollut ongelmia, mutta kun puhetta on referoitu myös kirjallisessa muodossa, ei voi kun ihmetellä, kuinka luetunkin ymmärtämisessä niin kovin monella olisi parantamisen varaa. Sillä niinhän se on, että puhetta kuunnellessa joku tekstissä oleva yksityiskohta tai…

Aika rientää ja kultaa muistot ja samalla mukanaeläjän ajantaju hämärtyy, kunnes äkkiä havahtuu tilanteeseen, että joko jostain tapahtumasta on kulunut niinkin pitkä aika, kun todellisuudessa on kulunut. Itselleni yksi sellainen havahtuminen tapahtui tässä päivänä eräänä, kun jostain lehdestä sattui silmään, että Urho Kekkosen ensimmäisestä valinnasta tasavallan presidentiksi tulee kuluneeksi 60 vuotta. Kun kuuluu niin kutsuttuihin suuriin ikäluokkiin, ainakin tämän kirjoittaja muistaa tuon mainitun tapahtuman varsin selvästi. Sillä saattoi olla jopa jonkinlaista vaikutusta siihen, että jo hyvin varhain oma henkilökohtainen kiinnostus suuntautui yhteiskuntaan ja sen poliittisiin kuvioihin. Olin tuolloin näet kansakoulun ensimmäisellä luokalla, kun tuon vuoden 1956 presidentinvaalimainokset ilmaantuivat syntymäkotikaupunkini katukuvaan. Siihen maailmanaikaan vaalimainontaa ei ollut keskitetty tiettyihin luvallisiin paikkoihin, vaan…

Pohdiskelin, että miksikä Paavo Väyrysen viimeaikaista kohellusta oman puolueen perustamiseksi voisi kutsua, enkä keksinyt sen osuvampaa ilmaisua kuin väyrystely. Jos ilmaisu ei avaudu, ei se mitään, sen verran Väyrysen touhut ovat sekavia, etten sanoisi suorastaan sekopäisiä, että ainakaan tämän kirjoittaja ei löydä niistä minkäänlaista tolkkua, josta sivumennen sanoen, on tullut tämän päivän muotisana ja kaikilta – jopa Paavo Väyryseltä – lienee lupa odottaa jonkinlaista tolkullisuutta. Ensimmäinen – edes jonkin verran tolkullinen mielleyhtymä – joka tuli mieleen näistä Väyrysen viimeaikaisista edesottamuksista oli, että nyt Paavo on keräämässä lelujaan ja vaihtamassa hiekkalaatikkoa, kun kepusta ei löytynyt kannatusta hänen kansalaisaloitteelleen, joka koski Suomen eurosta eroamista. Kun aiheeseen liittyviä kirjoituksia ja Väyrysen omia lausuntoja…

Kun edellisessä kolumnissani otin jonkin verran kantaa Kepun sote-uudistuksen varjolla ajamaan maakunnalliseen itsehallintomalliin eli kepulaisittain niin kutsuttuun maakuntamalliin, huomasin, että jotain saattoi jäädä vielä sanomatta. Siinä ei siis varsinaisesti ole mitään uutta, että Kepulla lienee tarkoitus tehdä tuosta kyseisestä maakuntien hallintomallista merkitykseltään jopa kuntasektoria huomionarvoisemman tekijän, eikä sekään varsinaisesti yllätä, että asiaa pyritään ajamaan niin kutsutusti sammutetuin lyhdyin ketunhännät kainalossa vilkkuen. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, sote-uudistuksesta on meneillään vielä keskeneräisenä lausuntokierros, mutta huhuja liikkuu jo, että nimenomaan keskustavetoisissa maakunnissa ollaan sitä mieltä, että koko sote-uudistuksella ja sen onnistumisella ei olisi mitään, tai ei ainakaan kovin suurta merkitystä. Pääasian väitetään olevan, että maakunnallinen itsehallintoalue pääsisi päättämään tulojen ja menojen rakenteesta itsenäisesti.…